keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Ammattikorkea tutuksi: Tartu taitoon -tapahtuma

ti 20.11.2007 Kouvolassa ja ke 21.11. Kotkassa

Tartu Taitoon -tapahtuma on suunnattu lukioiden ja ammattikoulun kahden viimeisen vuosikurssin opiskelijaryhmille ja muillekin ilman opiskelupaikkaa oleville. Tapahtumassa opiskelijat pääsevät näkemään ja kokemaan, mitä ammattikorkeakouluopiskelu tietyllä alalla on oikeasti. Tapahtumassa on mahdollista tutustua KyAMK:n yksiköihin ja niiden tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin. Tapahtuman ovat suunnitelleet koulun nykyiset opiskelijat potentiaalisille tuleville opiskelijoille. Näin ollen voimme tarjota kiinnostavan ja vierailijoita hyödyttävän tapahtuman, jossa nykyiset opiskelijat kertovat opiskelumahdollisuuksista mm. workshop-tyyppisesti ja/tai työnäytöksin.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Lahjakkaat oppijat - seminaari Lappeenrannassa

Opetushallitus sekä Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimi järjestävätyhteistyössä Lappeenrannassa kaksipäiväisen peruskoulun opettajille,rehtoreille ja kouluhallinnolle suunnatun seminaarin, jossa käsitelläänlahjakkuuden nykyistä parempaa huomioimista perusopetuksessa.

Seminaarissa pohditaan lahjakkuutta, sen ilmenemistä ja tukemista koulussa.Luennoitsijoina on asiantuntijoita Suomesta, Englannista ja Venäjältä.

Osallistumismaksu on 65 €, ja seminaaripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen päättyy 19.10. Ohjelma sekä tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta ja majoituksesta liitetiedostona (doc).

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Kotkalaisia kouluja

Opettajalla pysyy kamerakin kädessä. Tästä todiste Mari Hirsikallion hieno kuvakooste kotkalaisista kouluista.

tiistai 28. elokuuta 2007

Palmenian koulutustarjontaa

Kotkan Palmenia tarjoaa koulutusta äidinkielen opettajille ja erilaisten oppijoitten kanssa toimiville. Seuraa koulutustarjontaa.

lauantai 11. elokuuta 2007

Monenlaiset oppivat -tapahtuma

Helsingissä Paasitornissa järjestetään 6.-8.9.2007 toiminnallinen suurtapahtuma oppimisvaikeuksista otsikolla ”Monenlaiset oppivat – Minä opin, sinä opit, me opimme!”. Tämä Aikuisopiskelijan viikon päätapahtuma sisältää myös lukijärjestöjen perinteinen YK:n lukutaitopäivän seminaarin.

Tapahtuman tiedotteen mukaan:

"Pääpainopisteenä ovat aikuisten oppimisvaikeudet ja –valmiudet, mutta laajasta ohjelmasta löytyy varmuudella hyödyllistä myös nuorisopuolen toimijoille. Ohjelma tarjoaa ajankohtaista tietoa ja ”kättä pidempää” niin opetuksen ja koulutuksen ammattilaisille, työvoimapuolen toimijoille, työnantajille, sosiaali- ja terveyssektorin henkilöstölle, toimintaterapeuteille, kirjastojen väelle kuin aikuisille erilaisille oppijoillekin.

Tapahtumassamme käsitellään erityisesti myös maahanmuuttajakysymyksiä.

Tapahtuman järjestää valtakunnallinen lukijärjestö, Erilaisten oppijoiden liitto. Mukana järjestelyissä ovat mukana Opetusministeriö ja Työministeriö sekä Aikuisopiskelijan viikon kampanjatoimikunta: Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten liitto (AIKE), Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY) ja Noste-ohjelma."

Lisätietoja ja ilmoittautumislomake. Erilaisten oppijoiden liiton sivuilla.

maanantai 6. elokuuta 2007

Oppimisympärisöjen kehittämiseen tukea

Opetushallituksen avustuksia jaetaan nyt oppimisympärsitöjen kehittämiseen sekä tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen

Avustusten hakuaika päättyy 3.10.2007. Avustuksia suunnataan alueellisille yhteistyöhankkeille.

Lisätietoja OPH:n sivuilta.

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Alueellisia Opit-sisältöjä

Etelä-Kymenlaakson opettajille on julkaistu uusia sisältöjä Opit Opintokokonaisuudessa Eväitä verkkoon. Opetus verkossa otsikon alta löytyy verkkoon siirtyvälle opettajalle koottu pikakurssi Opettaja verkossa. Se sisältää tietoja verkko-opettamisen ja -ohjaamisen keskeisimmistä aihepiireistä.

Saman otsikon alla Opiskele verkossa -niminen kokonaisuus sisältää opiskelijalle suunnattuja ohjeita. Sama kokonaisuus on julkaistu myös kaikille alueen opiskelijoille. Opettaja voi viitata siihen omissa verkko-opiskelun ohjeissaan.

lauantai 4. elokuuta 2007

Opetus verkossa -blogi tiedottaa

Etelä-Kymenlaakson kouluille tietoja alueen tapahtumista ja muusta tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvästä. Blogia ylläpitää lukuvuonna 2007 - 2008 alueen tieto- ja viestintätekniikan koordinaattori Anne Rongas. Koordinaattorin työtä voit seurata Työn kuvaa -sivulta.

Ota yhteyttä, kysy tai anna palautetta.